162 päivää laidunnusta. Miten toteutimme rotaatiolaidunnuksen?
Emolehmätiloilla, kuten meillä laidunnus on todella suuri osa lehmien ruokintaan. Meillä lehmät laiduntavat mahdollisimman pitkän ajan kesästä. Vuonna 2020 laidunkautta kesti 162 päivää, joka on yli 5 kuukautta. Laidunnuksen suunnittelu aloitetaan tiloilla jo paljon ennen laidunkauden alkamista. Monesti vuosia ennen, niin tehdään meilläkin. Viime vuonna laidunnukseen tulevia lohkoja kylvettiin hyväksi katsomillamme seoksilla ja pohdittiin, mitä lohkoja voidaan ja mitä pitää uudistaa, jotta tulevina vuosina on riittävästi laidunalaa.
Laidunkaudeksi 2020 meillä oli 31 emolle ja vasikalle, kahdelle siitossonnille ja kuudelle hieholle varattuna 19,13 hehtaaria laidunta. Nämä yhdistyivät meillä kolmeen ”huoltoalueeseen”, joista kaksi olivat metsäsaarekkeita ja yksi aidattua metsää. Huoltoalueilla lehmille oli varjon lisäksi tarjolla vettä ja kivennäisiä. Karjamme oli jo navetasta lähdettäessä jaettu kahdeksi astutuslaumaksi, joista toisessa oli 12 lehmää vasikoineen ja toisessa loput lehmät ja hiehot.
Rotaatiolaidunnuksen aloitus
Olin lukenut ennen kesää 2020 melko paljon rotaatiolaidunnuksesta ja sen hyödyistä, joten halusimme lähteä kokeilemaan sitä käytännössä. Kesän laidunnukseen käytettävissä oleva peltopinta-ala jaettiin yhteensä 18 laidunnuslohkoon kevyemmillä pikatikuilla ja yhdellä langalla. Huoltoalueet pois laskettuna saatiin siis 18 noin hehtaarin kokoista laidunlohkoa. Laidunlohkoille kulkua pystyttiin säätelemään porttien ja peltoteillä menevien kujien kautta. Toinen astutuslauma sai käyttöönsä kahdeksan ja toinen kymmenen lohkoa. Lohkoja alettiin syöttämään heti toukokuussa päivä/lohko menetelmällä, millä jatkettiin syksyyn saakka. Heinä-elokuun vaihteessa jaettiin laumat uudelleen sonnivasikallisten ja lehmävasikallisten laumoihin, samalla kun siitossonnit otettiin kahden kuukauden astutuskauden jälkeen pois lehmien joukosta. Taas muodostui kaksi hiukan erikokoista porukkaa.
Koska laidunryhmät olivat hiukan eri kokoisia keskenään, kerkesi toinen ryhmä syödä lohkonsa välillä hyvin, mutta toisella alkoi tasaisin väliajoin kertymään syömätöntä alaa. Muutaman kerran kesän aikana vaihdoimme laumojen laidunnuslohkot päikseen, jolloin syötöstä saatiin jälleen tasaista. Syksyn ollessa kuiva ja rehunurmien kasvaessa liikaa talvehtimiseen nähden päätimme kokeilla vielä niiden puhtaaksi syöttöä syys-lokakuussa. Niinpä laidunsimme syksyllä melkein 15 hehtaaria rehunurmea vielä noin 10-15 cm mittaan odottamaan talvea. Saa nähdä, miltä keväällä näyttää, kun nurmi lähtee jälleen kasvamaan. Tämä katsottiin myös hyväksi lisäksi nurmen kasvun hiipuessa syksyllä, jottei lisäruokintaa tarvinnut turhaan aloittaa pellolle, eikä koneen kanssa tarvinnut lähteä murskaamaan nurmea talvikuntoon.
Kesän laidunmäärämme riitti hyvin ja vasikoiden kasvut olivat myös meille mieleiset, joten tulevaan kesään lähdetään aika lailla samalla suunnitelmalla. Tietysti koitetaan hiukan viilata vielä paremmaksi.
Videoita meidän lehmistä ja laitumista kurkattavissa täältä.