Nauta, miten se on päätynyt ihmisen kumppaniksi?
Miten naudasta tuli ihmisen kumppani
Nykyinen nautamme on peritytynyt alkuhärästä (bor tautus), joka on ollut villi Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa elänyt nautalaji. Ihminen käsytti alkuhärän noin 10 000 vuotta sitten kotieläimeksi nykyisen Turkin ja Itä-Irakin alueella. Alkuhärän ominaisuudet ovat muuttuneet yhteiselossa ihmisen kanssa, kun siitä kehittyi pyynti- ja keräilykulttuurista ihmistä palvelleesta maanviljelykseen siirtyneen ihmisen apu. Naudan tehväksi muodostui tuottaa lantaa pellolle ja vetojuhtana toiminen. Naudasta ihminen alkoi saamaan lihaa ja maitoa. Lisäksi ruhon tähteet eli nahka, luut ja jänteet pystyttiin käyttämään kotitalouksissa hyödyksi.
Ihmiskunnan kehittyessä naudat levisivät Etelä-Euroopan kautta kohti pohjoista. Pohjoismaihin naudat ovat tulleet noin 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tutkimuksien mukaan nautoja on tullut Suomeen erilaisista lähdepopulaatioista, jotka ovat sitten täällä risteytyneet. 2500-2000 ennen ajanlaskun alkua alkoi maanviljalys vakiintua Suomessa rannikkoalueilla ja Etelä- ja Lounais-Suomen laaksoissa. Tällöin karjanpidosta tuli Suomessa lannan, maidon ja lihan myötä tärkeämpää, kun aiemmin nautoja pidettiin enemmän vetojuhtina.
Vasta 1800-luvulla karjajalostus lähti Euroopassa todelliseen vauhtiin, kun Robert Bakewellin ansiokkaiden rodunjalostuskokeiden innoittamana alettiin nautoja jalostamaan tietoisesti, joko naudanliha- tai maidontuotantoon. Tähän suuntaan kehitystä houkutteli teollistuminen ja taloudelliset tekijät. Nautarotuja jalostetaan tänä päivänä edelleen paremmiksi ominaisuuksiltaan. FAO:n ylläpitämän rotutietopankin mukaan 2000-luvun alussa eri nautarotuja on maailmassa melkein 1500. Nautarodun voidaan edelleen jakaa liha- ja maitorotuihin.
Naudanlihantuotanto Suomessa
Suomessa kasvatetaan yhtätoista lihakarjarotua. Näistä yleisimpiä ovat aberdeen angus, blonde d’aquitare, charolais, hereford highland cattle, limousin ja simmental. 2000-luvun alussa Suomeen on tuotu lisäksi piemontesea, dexteria, gallowayta ja texas longhornia.
Täydentyy myöhemmin.
Yksi kommentti
erotik izle
You can definitely see your enthusiasm within the work you write. Marchelle Freddie Shewchuk