Se epäonnistunut poikiminen…

Maanantaina 17.2. jouduimme tutustumaan eläintilallisen elämän varjopuoliin 😔

Huomasimme ensin Odetten alkavan poikimaan. Kaikki näytti alkuunsa hyvältä ja tilannetta seurailtiin sivusta. Odetten perään myös Okra aloitti poikimisen, joka lähti myös hyvin mallikkaasti liikenteeseen. Otto seurasi poikimisia naapuritilallisten kanssa, jotka olivat hälytetty valmiuteen, sillä minä olin vielä Helsingissä.

Yhtäkkiä Odetten poikiminen kuitenkin näytti pysähtyneen, eikä hän enää ponnistanut ollenkaan. Odette päätettiin kuljettaa sisäkarsinaan, jossa se saataisiin paremmin tarkkailun alle. Samalla alettiin soittelemaan eläinlääkäreille mahdollisesta avuntarpeesta. Saatiin lisää ohjeita, jonka mukaan alettiin toimimaan.

Tässä välissä minä olin kerennyt takaisin Hämeenlinnaan. Juuri ennen kuin kerkesin myös navetalle, poiki Okra sonnivasikan, joka ei ollut niin pirteä kuin toivottaisiin. Autoimme emoa vasikan kuivauksessa pyyhkeiden ja oljen avulla hieroen vasikkaa, jolloin sen verenkierto voimistuu ja vasikka saadaan mahdollisimman nopeasti kuivaksi. Kun Okran vasikalla oli kaikki asiat kunnossa, jätimme sen Okran hoiviin ja päätimme seurata kameran kautta, pääseekö vasikka jaloilleen ja juomaan, samalla kun riensimme takaisin auttamaan Odettea.

Odettea koittaessani huomasin vasikan olevan tulossa ulos väärin päin häntä edellä. En vasikan kääntö ja siirtämisyrityksistä huolimatta onnistunut saamaan kiinni sen takajaloista, enkä saanut vasikkaan hahmotettua kunnolla kohdussa. Samaan aikaan otimme puhelun eläinlääkärille, joka oli vapaana ja jonka kanssa keskustelimme tilanteestä. Päivystävä lääkäri käänsi autonsa nokan kohden meidän navettaa. Eläinlääkäri odotellessa kiiruhdimme katsomaan Okraa, joka nuoli vasikkaansa hienosti, joten uskoimme hänen pärjäävän, kunnes saisimme Odetten tilanteen ratkaistua.

Eläinlääkärin alkaessa tunnustella Odettea, hän totesi vasikan olevan todella vaikeassa asennossa ja todennäköisesti jo menehtyneen, niin kuin mekin epäilimme. Eläinlääkäri onnistui pitkän työn jälkeen saamaan oletetut yhden vasikan etujalat poikimaketjuihin, jonka jälkeen aloimme varovasti vetämään vasikkaa ulos, hänen samalla avustaen vasikkaa parempaan asentoon ja yrittäen ottaa selvää, miten se siellä oikein on. Tämä ei tuottanut helpottavaa tulosta, ja muita vastaavia apukeinoja yritettiin tämän perään. Jouduimme yhdessä toteamaan, ettei vasikkaa/mahdollisia vasikoita tulla saamaan synnytysteiden kautta ulos.

Kysyin mahdollisuutta leikkaukseen. Se ei kuitenkaan ollut enää järkevä ratkaisu. Poikimisesta väsyneen ja paljon avustetun lehmän leikkaaminen, jonka sisällä oleva vasikka on jo kuollut ei ole kovin tuloksellista. Infektion riskit olivat kasvavat niin suuriksi, että eläinlääkärin mukaan Odette ei olisi enää toipunut leikkauksesta. Jouduimme tekemään tilanpidon aikaisen raskaimman päätöksemme ja päästämään Odetten vihreämmille laitumille. Kun Odette oli saatettu viimeiselle matkalle, oli jälleen aika palata katsomaan Okraa ja sen vasikkaa.

Okra oli poissa ollessamme synnyttänyt vielä toisen vasikan, lehmävasikan. Tämä oli kuitenkin eloton. Yritimme vielä varmuuden vuoksi elvyttää vasikkaa, ehkä jopa pienen epätoivon vallassa, jos se jostain ihmeen syystä henkäisisikin. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten Okralle jäi vain toinen sen vasikoista. Sonnivasikka ei vieläkään ollut noussut omille jaloilleen, joten se ei myöskään ollut juonnut vielä ternimaitoa. Yritimme auttaa vasikkaa jaloilleen, mutta se ei halunnut nousta, joten päätimme juottaa sen itse. Lypsimme Okrasta puolitoista litraa maitoa, jonka sitten juotimme vasikalle. Yöksi laitoimme vasikalle vielä vasikkaliivin lämmittämään sitä.

Nukkumaan lähtiessä oli meillä jäljellä melko harhailevat ”entä jos” ajatukset, pettymys, uskon puute ja itkuiset silmät sekä kysymys voiko huonommin enää mennä? Olimme yhden päivän aikana menettäneet Odetten vasikoineen sekä toisen Okran kaksosvasikoista.