Se epäonnistunut poikiminen…
Maanantaina 17.2. jouduimme tutustumaan eläintilallisen elämän varjopuoliin 😔
Huomasimme ensin Odetten alkavan poikimaan. Kaikki näytti alkuunsa hyvältä ja tilannetta seurailtiin sivusta. Odetten perään myös Okra aloitti poikimisen, joka lähti myös hyvin mallikkaasti liikenteeseen. Otto seurasi poikimisia naapuritilallisten kanssa, jotka olivat hälytetty valmiuteen, sillä minä olin vielä Helsingissä.
Yhtäkkiä Odetten poikiminen kuitenkin näytti pysähtyneen, eikä hän enää ponnistanut ollenkaan. Odette päätettiin kuljettaa sisäkarsinaan, jossa se saataisiin paremmin tarkkailun alle. Samalla alettiin soittelemaan eläinlääkäreille mahdollisesta avuntarpeesta. Saatiin lisää ohjeita, jonka mukaan alettiin toimimaan.
Tässä välissä minä olin kerennyt takaisin Hämeenlinnaan. Juuri ennen kuin kerkesin myös navetalle, poiki Okra sonnivasikan, joka ei ollut niin pirteä kuin toivottaisiin. Autoimme emoa vasikan kuivauksessa pyyhkeiden ja oljen avulla hieroen vasikkaa, jolloin sen verenkierto voimistuu ja vasikka saadaan mahdollisimman nopeasti kuivaksi. Kun Okran vasikalla oli kaikki asiat kunnossa, jätimme sen Okran hoiviin ja päätimme seurata kameran kautta, pääseekö vasikka jaloilleen ja juomaan, samalla kun riensimme takaisin auttamaan Odettea.
Odettea koittaessani huomasin vasikan olevan tulossa ulos väärin päin häntä edellä. En vasikan kääntö ja siirtämisyrityksistä huolimatta onnistunut saamaan kiinni sen takajaloista, enkä saanut vasikkaan hahmotettua kunnolla kohdussa. Samaan aikaan otimme puhelun eläinlääkärille, joka oli vapaana ja jonka kanssa keskustelimme tilanteestä. Päivystävä lääkäri käänsi autonsa nokan kohden meidän navettaa. Eläinlääkäri odotellessa kiiruhdimme katsomaan Okraa, joka nuoli vasikkaansa hienosti, joten uskoimme hänen pärjäävän, kunnes saisimme Odetten tilanteen ratkaistua.
Eläinlääkärin alkaessa tunnustella Odettea, hän totesi vasikan olevan todella vaikeassa asennossa ja todennäköisesti jo menehtyneen, niin kuin mekin epäilimme. Eläinlääkäri onnistui pitkän työn jälkeen saamaan oletetut yhden vasikan etujalat poikimaketjuihin, jonka jälkeen aloimme varovasti vetämään vasikkaa ulos, hänen samalla avustaen vasikkaa parempaan asentoon ja yrittäen ottaa selvää, miten se siellä oikein on. Tämä ei tuottanut helpottavaa tulosta, ja muita vastaavia apukeinoja yritettiin tämän perään. Jouduimme yhdessä toteamaan, ettei vasikkaa/mahdollisia vasikoita tulla saamaan synnytysteiden kautta ulos.
Kysyin mahdollisuutta leikkaukseen. Se ei kuitenkaan ollut enää järkevä ratkaisu. Poikimisesta väsyneen ja paljon avustetun lehmän leikkaaminen, jonka sisällä oleva vasikka on jo kuollut ei ole kovin tuloksellista. Infektion riskit olivat kasvavat niin suuriksi, että eläinlääkärin mukaan Odette ei olisi enää toipunut leikkauksesta. Jouduimme tekemään tilanpidon aikaisen raskaimman päätöksemme ja päästämään Odetten vihreämmille laitumille. Kun Odette oli saatettu viimeiselle matkalle, oli jälleen aika palata katsomaan Okraa ja sen vasikkaa.
Okra oli poissa ollessamme synnyttänyt vielä toisen vasikan, lehmävasikan. Tämä oli kuitenkin eloton. Yritimme vielä varmuuden vuoksi elvyttää vasikkaa, ehkä jopa pienen epätoivon vallassa, jos se jostain ihmeen syystä henkäisisikin. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten Okralle jäi vain toinen sen vasikoista. Sonnivasikka ei vieläkään ollut noussut omille jaloilleen, joten se ei myöskään ollut juonnut vielä ternimaitoa. Yritimme auttaa vasikkaa jaloilleen, mutta se ei halunnut nousta, joten päätimme juottaa sen itse. Lypsimme Okrasta puolitoista litraa maitoa, jonka sitten juotimme vasikalle. Yöksi laitoimme vasikalle vielä vasikkaliivin lämmittämään sitä.
Nukkumaan lähtiessä oli meillä jäljellä melko harhailevat ”entä jos” ajatukset, pettymys, uskon puute ja itkuiset silmät sekä kysymys voiko huonommin enää mennä? Olimme yhden päivän aikana menettäneet Odetten vasikoineen sekä toisen Okran kaksosvasikoista.
11 kommenttia
yetiskin
Some truly interesting info , well written and broadly user genial . Kandace Sutherland Win
720p
Thanks, Craig. And thanks for the link to the source of the meme. Eva Sergio Zipah
720p
Hi there, its fastidious paragraph on the topic of media print, we all understand media is a fantastic source of data. Kippie Samson Davine
altyazili
Appreciation to my father who shared with me about this webpage, this web site is genuinely amazing. Ranice Camey Alcus
sikis izle
There is certainly a great deal to find out about this issue. I love all the points you have made. Jeanelle Barri Orrin
bluray
Informative article. Thank you. If you can write about large diameter pipes made of concrete. Etta Fletch McCready
yify
There is certainly a lot to find out about this topic. I like all of the points you have made. Ardine Link Slemmer
bedava
YouTube consists of not simply comical and humorous video tutorials but also it consists of educational related movies. Jana Maynord Chaing
web-dl
Fastidious answers in return of this query with solid arguments and explaining all regarding that. Cher Mikol Atalaya
bluray
Hello. This post was really fascinating, particularly because I was looking for thoughts on this issue last Tuesday. Daniella Curr Hoxie
torrent
Hey there! I just want to offer you a huge thumbs up for the great info you have right here on this post. I am returning to your blog for more soon. Charlean Webb Ajani